THE GIRL WHO HAD (UN)FORGOTTEN

jos ei voi toista ihmistä unohtaa

ei oikeasti sitä itse tahdokkaan

mutta jos toisen ihmisen unohtaa

ei oo mitään oikeeta koskaan ollutkaan

ja jos toisen unohtaa kokonaan

se on vaan haalistunutta valhetta

sillä sydän särkyy ja sieluun sattuu

eikä aika koskaan voi haavoja parantaa

eikä unohtaa oikeasti milloinkaan.

mutta kuitenkin on siirryttävä elämässä eteenpäin, unohtaa ihminen tai sitten ei...

 

MIKS TOISTA IHMISTÄ ON NIIN HELPPO LOUKATA? MIKS AINA TÄYTYY PILATA KAIKKI SANOMALLA JOTAIN MITÄ KUITENKAAN EI TARKOTA? MIKS ELÄMÄ ON VÄLILLÄ NIIN VAIKEETA? MIKS EI AINA VOI ANTAA ANTEEKS KAIKKIA VÄÄRIÄ TEKOJA? MIKS MUN TÄYTYY KÄRSIÄ VAIKKA JOKU TOINEN TEKEE JOTAIN VÄÄRIN? MIKS TÄYTYY SATTUA NIIN PALJON KUN JOTAIN TAPAHTUU? MIKS JOKU TAHTOO TOISEN MAHDOLLISUUDEN VAAN TEHDÄKSEEN ASIAT SAMALLA LAILLA KUIN ENSIMMÄISELLÄKIN KERRALLA? MIKS?

MIKS JOKU TAHTOO LOUKATA TOISTA IHMISTÄ? MIKS ON KEKSITTY RAKKAUS, SE VAAN SATUTTAA? MIKS MUN TÄYTYY USKOA IHMISIIN? MIKS KUKAAN EI LUOTA MUN PÄÄTÖKSIIN? MIKS YKSINKERTAISISTAKIN ASIOISTA VOI TEHDÄ VAIKEITA? MIKS JOKU TAHTOO MÄÄRÄTÄ MUA JA MUN ELÄMÄN KULKUA? MIKS ON NIIN VAIKEA PYYTÄÄ ANTEEKS KUN TIETÄÄ TEHNEENSÄ JOTAIN NIIN VÄÄRÄÄ? MIKS?

niin, miks?

paska olo. tuu takasin nii mä otan sut takasin. en voi kuitenkaan luvata et kaikki ois niinku ennen. itsepähän pilasit kaiken kauniin ja teit vääriä johtopäätöksiä. mikään ei oo niinku ennen mut kai mä tahdon silti pitää susta kiinni jos sä annat mun vaan olla. ja mä haluun vaan sanoa että meidän täytyy saada loppumaan tää molempien paska olo, ehkä helpottais jos sä ees tajuisit olla pahoillas.

jos et tuu, unoha. mä en ainakaan ajattele sua enää muuna kuin pahana muistona jota mä en vaan voi unohtaa. enkä mä kai tahtoiskaan unohtaa sua, se oli kai hauskaa nii kauan kuin sitä kesti. nyt se on vaan yhtä helvettiä kun alkaa ajattelemaan mitä sä oikeasti lopussa teit.

kesälle 08: "aika parantaa haavat muttei (todellakaan) auta unohtamaan..." </3

mitä sitten vaikka ihmiset luulevat minua joksikin toiseksi kuin kuka minä oikeasti olen? mitä väliä vaikka he käskevät minua lopettamaan senkin jälkeen kun minä vasta pääsin vauhtiin? totuushan on etten minä aio antaa yhdenkään sidotun sielun muuttaa minua enkä aio olla surullinen vain sen takia, että he ovat pettyneet minuun ja ilmaisevat sen selkein merkein. minä olen vain minä ja tämä on kai minun elämäni.

mitä sitten vaikka joku kertoisi muille minun olevan jotain sellasta mitä en todellakaan ole? mitä väliä vaikka muut uskoisivatkin häntä eikä todellista minua? lopulta sehän vain merkitsee kuka minä olen ja aionko minä itse alkaa uskoa muiden puheita. minä itse en juurikaan jaksa välittää mitä ihmiset minusta luulevat tai ajattelevat, minä keskityn siihen mikä on minulle tärkeää ja etsin tapaa toteuttaa omia haaveitani.

ja ehkä olen itsekäs asettaessani itseni toisten puheiden edelle, mutta tämä on minun olematon elämäni ja minun sekainen pääni. so deal with it!

joskus on hyvä muistaa että huomenna on uus päivä ja että aurinko voi paistaa kirkkaammin pilvien takaa just huomenna tai että yön jälkeen tulee ainakin aamu. hyvästeissä lähinnä taas masentaa se että joutuu tietämään ettei huomisesta päivästä tule yhtä hauskaa kuin tästä päivästä. takaraivossa hakkaa tieto ettei se toinen ihminen ole enää siinä lähellä seuraavana päivänä ja sitä on valmis tekemään kaikkensa että siitä yhestä tietystä päivästä tulee ikimuistone, just sellanen päivä jonka avulla jaksaa taas odottaa että näkee taas sen toisen ihmisen. ja sinä päivänä jollon on jätettävä toiselle hyvästit, sitä toivoo että se päivä, se yks tietty hetki, ois kaikkein pisin ja ettei yhteinen aika päättyis ihan vielä sillä hetkellä vaan yhtä lyhyttä hetkeä myöhemmin. sitä yrittää viivytellä ja saada toista pysymään luona mahdollisimman pitkään ettei se lähtis pois ja jättäis sua siihen seisomaan ihan yksikseen.

ja sitten on vielä ne ihmiset jotka ei koskaan saa sanoa hyvästejä toiselle ihmisille, ne ihmiset jotka toivoo toisen mentyä että se lähtenyt tiesi ettei sen tahdottu lähtevän. sitä voi kai itsekseen ajatella että joku päivä kohtaa nuokin ihmiset jotka lähti ilmottamatta ja surren seisoa itsekseen muistotilaisuudessa ja kuunnella vieraiden ihmisten kirjotuksia, niiden ihmisten jotka ei tienny siitä lähteneestä yhtään mitään ja jotka esittää tietäneensä jotain tärkeää.

 toivoen salaa että yksikin ihminen osaisi olla hiljaa asioista joita luulee tietävänsä mutta  asioista, joista hänellä ei ole vielä mitään tietoa

"prettyn" muistolle joka tiesi tietävänsä liikaa ja joka uskalsi myöntää ettei tiennyt