joskus on hyvä muistaa että huomenna on uus päivä ja että aurinko voi paistaa kirkkaammin pilvien takaa just huomenna tai että yön jälkeen tulee ainakin aamu. hyvästeissä lähinnä taas masentaa se että joutuu tietämään ettei huomisesta päivästä tule yhtä hauskaa kuin tästä päivästä. takaraivossa hakkaa tieto ettei se toinen ihminen ole enää siinä lähellä seuraavana päivänä ja sitä on valmis tekemään kaikkensa että siitä yhestä tietystä päivästä tulee ikimuistone, just sellanen päivä jonka avulla jaksaa taas odottaa että näkee taas sen toisen ihmisen. ja sinä päivänä jollon on jätettävä toiselle hyvästit, sitä toivoo että se päivä, se yks tietty hetki, ois kaikkein pisin ja ettei yhteinen aika päättyis ihan vielä sillä hetkellä vaan yhtä lyhyttä hetkeä myöhemmin. sitä yrittää viivytellä ja saada toista pysymään luona mahdollisimman pitkään ettei se lähtis pois ja jättäis sua siihen seisomaan ihan yksikseen.

ja sitten on vielä ne ihmiset jotka ei koskaan saa sanoa hyvästejä toiselle ihmisille, ne ihmiset jotka toivoo toisen mentyä että se lähtenyt tiesi ettei sen tahdottu lähtevän. sitä voi kai itsekseen ajatella että joku päivä kohtaa nuokin ihmiset jotka lähti ilmottamatta ja surren seisoa itsekseen muistotilaisuudessa ja kuunnella vieraiden ihmisten kirjotuksia, niiden ihmisten jotka ei tienny siitä lähteneestä yhtään mitään ja jotka esittää tietäneensä jotain tärkeää.

 toivoen salaa että yksikin ihminen osaisi olla hiljaa asioista joita luulee tietävänsä mutta  asioista, joista hänellä ei ole vielä mitään tietoa

"prettyn" muistolle joka tiesi tietävänsä liikaa ja joka uskalsi myöntää ettei tiennyt